Merituhkaukset

Merituhkaus Helsingissä ja Espoossa

Merituhkaus on kaunis ja arvokas tapa jättää hyvästit läheiselle

Merituhkaus on kaunis ja tänä päivänä yhä arvostetumpi hautaustapa. Merituhkaus on myös edullisempi vaihtoehto perinteiselle hautauspalvelulle, sillä siitä ei aiheudu esim. haudan ylläpitokuluja. Meren äärellä on aina mahdollisuus hiljentyä ja muistella poismennyttä läheistä. Merituhkauspalvelumme toimii sekä Helsingin että Espoon alueilla.

Merituhkaus tapahtuu rauhallisessa paikassa Abrahaminluodon kupeessa

Siirrymme merituhkauspaikalle Abrahaminluodon kupeeseen arvokkaasti ohi upeiden merellisten kohteiden. Tuhkauspaikka sijaitsee ulkoluotojen vieressä, muutama maili Suomenlinnasta merelle päin.

Tuhkauksen aikana kapteeni ajaa hiljalleen alusta tai olemme ankkurissa tuulen suunta huomioiden. Tuhkaus suoritetaan sirottelemalla tuhka mereen, vaihtoehtoisesti saatavilla on upotettavia uurnia. Suositeltava ja kaunis tapa on myös heittää kukkia tai kukanlehtiä perään.

Lähtö- ja paluupaikat

Lähtöpaikkana Helsingissä on Vanhan Kauppahallin edusta, Vironaltaan eteläpääty, joka toimii meillä kaikkien veneiden kotisatamana (muut lähtöpaikat voidaan sopia lisähintaan). Espoossa sijaitseva Käärmeluoto on myös mahdollinen virallinen merituhkauspaikka lisähintaan.

Merituhkaus-hinnasto

AluksetHenkilömääräPerushintaExtra ½ tunnin risteily
Nordic Swan edustusvene4 - 20 hlö950 €+300 €
GITA1-10 hlö550 €+175 €

Hintaan sisältyy: ALV, alus käyttöönne, kokenut miehistö, siirtoajot, polttoaine, vakuutukset jne. Merituhkauksen hintaan kuuluu kapteenimme kirjoittama hienolle paperille tulostettu merituhkaustodistus. Lisäkappaleita voi halutessaan ostaa hintaan 20e / kpl

Lisäpalvelut

Aluksissamme on mahdollista järjestää kahvitus tai ruokailu. Kerromme mielellämme eri vaihtoehdoista – ota yhteyttä! Veneisiin voit tutustua Veneet-sivulla.

Merihautauksen lisäksi voimme tarjota seuraavia palveluita:

  • Uurnan nouto Helsingistä 150 €
  • Viulisti 300 €